Matti Heikkilä keskiviikkoisin (syksy 2016)

Harjoitukset alkavat ke 7.9.

 

Fuskaajien keskiviikkoryhmässä jatketaan tuttuun tapaan perinteisten lavatanssien parissa. Syyskauden kurssit alkavat ke 7.9. (viikolla 36).  Ohjauksesta vastaa alkukauden ajan Matti Heikkilä ja myöhemmässä vaiheessa odotamme kovasti mukaan myös Sannua <3

Kevätkauden lajeina ovat TANGO, HUMPPA, sekä FUSKU. Illan viimeisellä tunnilla keskitytään enemmän tanssiteknikkaan.  Tämä tarkoittaa ohjaajien - mutta yhtälailla aktiivisten kurssilaisten ehdottomia teematunteja. Näillä tunneilla tutustutaan mm. uusiin lajeihin ja perehdytään suljetun sekä avoimen otteen tanssien tekniikkaan sekä vartalonkäyttöön.  Matti on lisäksi suunnittelut teematunneille harjoitteita, jotka kehittävät vientiä, seuraamista sekä reaktiokykyä.

Kaikilla tunneilla hiotaan eri lajien perustekniikkaa sekä lisätään kohtuullisessa määrin tanssijoiden kuviovalikoimaa. Juuri tästä syystä keskiviikko sopii harjoitteluillaksi aivan kaikille! Näissä ryhmissä kuitenkin toivomme, että kurssilainen on tutustunut vähintään yhden alkeiskurssin verran kyseiseen lajiin (lukuunottamatta teematunteja)

Matti Heikkilä vastaa ohjauksesta syyskauden aikana noin 7 – 8 kertaa. Väliviikoilla tehokkaasta kertauksesta huolehtivat seuran omista ohjaajista Jussi ja Merja

Lue lisää...
 


Mainospalkki